Hallitus julkaisi eilen vuoden 2027 talousarvioesityksen. Orpon hallitus ilmoitti, että jäteveron laajentamisesta luovuttiin, vaikka verouudistusta on valmisteltu ja sen vaikutuksia selvitetty useiden vuosien ajan ympäristöministeriön toimesta.
Kierrätysteollisuus pitää ratkaisua erittäin valitettavana. Kierrätysteollisuus on pitkään esittänyt jäteveron asteittaista laajentamista nykyistä useampiin jätejakeisiin. Tavoitteena on ollut lisätä materiaalien kierrätystä, vähentää neitseellisen raaka-aineiden käyttämistä ja luoda kannusteita uusille kiertotalousinvestoinneille.
– Lausuntokierroksella ollut jäteverolain muutos oli pistemäinen verolaajennus, joka koski jokseenkin yllätyksenä tulleita jätevirtoja. Siinä mielessä uudistuksesta luopuminen on ymmärrettävää. Hämmentävää on se, ettei veron laajentamisen kanssa edetty sellaisten isojen virtojen verottamiseen, joissa on tunnistettu selvityksissä hyödyntämispotentiaalia, toteaa Kierrätysteollisuuden toimitusjohtaja Mia Nores.
Kierrätysteollisuuden mukaan jäteveron ensisijainen tehtävä on ohjata materiaaleja takaisin kiertoon. Nykyinen veropohja jättää edelleen suuren osan loppusijoitettavista materiaaleista verotuksen ulkopuolelle eikä kannusta riittävästi hyödyntämään materiaaleja uudelleen.
– Maa- ja kiviainekset ja tietyt vaaralliset jätteet on tunnistettu jo edellisellä hallituskaudella jätevirroiksi, jotka olisi perusteltua ottaa jäteveron piiriin. Kyse olisi ollut uudistuksen helpoimmin toteutettavasta ensimmäisestä vaiheesta. Kun edes tätä askelta ei otettu, siirtyy koko jäteveron uudistaminen käytännössä seuraavan hallituksen pöydälle, Nores sanoo.
Jäteveron laajentamisen on aiemmin kaavailtu tuovat myös lisätuloja valtiontalouteen. Nyt uudistuksen menetetään verotuotot.
– Suomessa puhutaan paljon kiertotalouden kasvumahdollisuuksista ja investointien vauhdittamisesta. Samalla jätämme käyttämättä yhden tehokkaimmista taloudellisista ohjauskeinoista materiaalien kierrätyksen edistämiseksi, Nores sanoo.
Kierrätysteollisuus on esittänyt pitkäjänteistä tiekarttaa, jonka avulla verotusta voitaisiin laajentaa vaiheittain ja ennakoitavasti tavalla, joka tukee materiaalien kiertoa, innovaatioita ja investointeja.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mia Nores, 044 330 0928, mia.nores@kierratysteollisuus.fi