Kohti kiertotaloutta
Suomella on mahdollisuus nousta kiertotalouden ja puhtaan siirtymän edelläkävijäksi. Kasvava materiaaliniukkuus, erityisesti kriittisten materiaalien kohdalla, geopoliittiset riskit ja kierrätettyjen raaka-aineiden kysynnän kasvu luovat merkittäviä uusia markkinoita suomalaiselle teollisuudelle.
Suomen kiertotalouspolitiikka on ollut hajanaista. Se on heikentänyt investointien syntymistä ja hidastanut kiertotalousmarkkinoiden kehitystä. Suomen kiertotalousaste on vain 2 %, mikä on selvästi alle EU:n keskiarvon.
Puhdas siirtymä ei synny pelkästään sääntelyllä, vaan yritysten investoinneilla, innovaatioilla ja toimivilla markkinoilla. Kiertotalous on Suomelle kasvun, kilpailukyvyn ja huoltovarmuuden mahdollisuus. Se edellyttää ennakoitavaa politiikkaa, toimivia markkinoita ja investointeja vauhdittavia ohjauskeinoja.
Kierrätysteollisuuden eduskuntavaalitavoitteet
Lisää investointeja ja kysyntää kierrätysmateriaaleille
Suomeen tarvitaan lisää merkittäviä teollisen mittakaavan investointeja kiertotalouteen. Investointien suurimmat esteet eivät liity teknologiaan, vaan siihen, että kierrätysraaka-aineille ei synny riittävästi kysyntää eikä markkina vielä tue niiden kilpailukykyä suhteessa neitseellisiin raaka-aineisiin.
Taloudelliset ohjauskeinot käyttöön
- Kehitetään jäteverotusta pitkäjänteisesti
- Otetaan käyttöön verokannustin kierrätysmateriaaleille, esimerkiksi alempi alv-kanta
Edistetään kierrätysmateriaalien tuotteistamista
- Luodaan uusille kierrätysmateriaaleille “ei enää jätettä”-määritelmiä
- Varmistetaan kierrätyslannoitteiden käytön jatkuvuus maataloudessa tehokkaalla menettelyllä
Edistetään kysyntää käyttöosuus- ja jakeluvelvoitteilla
- Pelkät keräystavoitteet eivät riitä. Tarvitaan käyttöosuus- ja jakeluvelvoitteita, jotka varmistavat kierrätysraaka-aineiden kysynnän. Kun on kysyntää, tulee myös tarjontaa.
Kiertotalous osaksi julkisia hankintoja
- Viedään lainsäädäntöön kiertotalouslakityöryhmässä laaditut pykälät kiertotalouden edistämisestä julkisissa hankinnoissa
- Tehdään periaatepäätös uusiomateriaalien käyttämisestä etenkin valtion rakennus- ja infrahankkeissa
- Otetaan käyttöön kestävät ja kiertotaloutta tukevat hankintakriteerit kaikissa julkisissa hankintayksiköissä
Reilu kilpailu vauhdittamaan kiertotaloutta
Suomen kierrätysmarkkinoiden toimivuus kärsii kilpailuneutraliteetin puutteista. Kuntien energia- ja jäteyhtiöiden toiminta on laajentunut markkinoille, joilla yksityisiä palveluja olisi saatavilla. Osa kunnallisista yhtiöistä toimii nykyisin laajasti myös omien toimialueidensa ulkopuolella.
Samalla kunnalliseen jätteenpolttoon on syntynyt merkittävä ylikapasiteetti, mikä hidastaa kierrätyksen kasvua. Esimerkiksi muovipakkausten kierrätysaste on jäänyt tavoitteista ja aiheuttaa Suomelle noin 90 miljoonan euron maksut EU:lle.
Kiertotalous tarvitsee toimivat markkinat, tasapuoliset kilpailuolosuhteet ja investointiympäristön, joka kannustaa yrityksiä investoimaan ja kehittämään uusia ratkaisuja.
Kuntien markkinatoiminta kriittiseen tarkasteluun
- Julkisten investointien tulee perustua todelliseen tarpeeseen eivätkä ne saa syrjäyttää toimivia markkinoita tai estää uusien markkinoiden syntymistä.
- Otetaan käyttöön Tanskan mallin mukainen kilpailuttamisvelvollisuus kuntien vastuulla olevan jätteen käsittelyyn kaikissa tilanteissa
- Kuntien markkinatoiminnan tulee perustua todellisiin avoimella markkinaselvityksellä osoitettuun puutteisiin
Paikallisuusperiaate käyttöön
- Otetaan käyttöön Ruotsin mallin mukainen paikallisuusperiaate: kunnallisen yritystoiminnan ei tule laajentua oman toimialueensa ulkopuolelle
Lisätään avoimuutta ja vahvistetaan kilpailun tasapuolisuutta
Lisää läpinäkyvyyttä kuntayhtiöihin
- Kuntayhtiöiden tulee kertoa avoimesti, kuinka paljon veroluonteisia maksuja kerätään, mihin tarkoitukseen niitä kerätään ja mihin yhtiöiden varoja käytetään
- Uudistetaan jätemaksuja koskevaa sääntelyä ja arvioidaan uudelleen jätehuollon perusmaksun tarpeellisuus
Vahvistetaan kilpailuneutraliteettia ja sen valvontaa
- Kehitetään kuntalain kilpailuneutraliteettisääntelyä ja yhtiöittämisvelvoitetta
- Tehdään kilpailuneutraliteetista osa kuntien lakisääteistä konserniohjausta
Otetaan käyttöön tehokkaat sanktiot kilpailuneutraliteettirikkomuksiin
Kiertotalous vauhdittamaan teollisuuden puhdasta siirtymää
Kiertotaloudella on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa. Samalla se luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia, investointeja ja talouskasvua. Arvioiden mukaan kiertotalous voi kasvattaa EU:n BKT:tä vuosittain 0,5 % ja synnyttää jopa 700 000 uutta työpaikkaa, joista valtaosa kierrätyssektorille.
Suomessa kiertotalouden potentiaali on vielä pitkälti hyödyntämättä. Kiertotalous ei ole pelkkää ympäristöpolitiikkaa vaan myös talous- ja teollisuuspolitiikkaa. Puhdas siirtymä edellyttää pitkäjänteistä ja yli hallituskausien ulottuvaa toimintaympäristön kehittämistä.
Kiertotalous osaksi teollisuuspolitiikkaa
- Kiertotalous tulee nähdä osana teollisuus- ja elinkeinopolitiikkaa
- Kierrätysteollisuus sekä muut keskeiset teollisuuden toimijat tulee ottaa mukaan kiertotalouden ohjaukseen
Markkinaehtoiset kiertotalousratkaisut vauhtiin
- Kierrätysteollisuuden investoinnit tulee tunnistaa puhtaan siirtymän strategisiksi investoinneiksi
- Lisätään pitkäjänteisiä TKI-panostuksia kierrätys- ja kiertotalousratkaisuihin
- Sujuvoitetaan luvitusta, jotta kiertotalousinvestoinnit suuntautuvat Suomeen