Ajankohtaista​

AJANKOHTAISTA |

”Voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?” Infra­rakentamisessa käytetylle uusiokivi­ainekselle löydyttävä hyväksyttävä riskiraja

Kolumnin kuvat (7)

Uusiomateriaalien hyödyntämistä infrarakentamisessa on lisättävä kiertotalouden hengessä. Uhkakuvien ja riskien sijaan tulee etsiä hankekohtaisesti mahdollisuuksia, kirjoittaa Sami Häkkinen Kreate Oyj:stä. Häkkinen toimii ympäristöpäällikkönä Kreaten kiertotalousyksikössä.

Kiertotalous-termi on voimakkaasti pinnalla alasta riippumatta. Kun infrarakentamisessa puhutaan kiertotaloudesta, tarkoitetaan usein luonnonkiviaineksen korvaamista uusiomateriaaleilla, kuten betonijätteestä valmistetulla betonimurskeella, energianpolton tuhkilla tai jätteenpolton kuonilla.

Suomalainen pop-rock yhtye Indica oli aikaansa edellä jo vuonna 2004 kysyessään kappaleessaan Ikuinen virta: ”Voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?”. Nykyinen lainsäädäntö ei vielä näin laajaa hyödyntämistä infrarakentamisessa salli, mutta tuhkia sekä muita uusiomateriaaleja on hyödynnetty jo pitkään esimerkiksi väylä- ja kenttärakenteissa.

Uusiomateriaalit nähdään hyvänä keinona vähentää rakentamisesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä sekä lisätä infrarakentamisen myönteistä kädenjälkeä vähentämällä luonnonkiviaineksen käyttöä. Asia ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton, sillä uusiomateriaalit ovat ominaispiirteiltään erilaisia kuin neitseellinen kallioperämme.

Yksi suurimmista haasteita on se, että vertailemme uusiomateriaaleista syntyviä vaikutuksia suoraan luonnonkiviainekseen. Sehän on kuin vertailisi omenoita ja päärynöitä keskenään, sillä materiaalien syntytavat ovat hyvin erilaiset.

Tulevina vuosina on edessä tärkeitä linjanvetoja liittyen infrarakentamisen tulevaisuuteen ja käytettyihin materiaaleihin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siis siitä, jatkammeko Suomessa rakentamista perinteisillä materiaaleilla vai viemmekö rakentamista korvaavien materiaalien, kuten uusiomateriaalien suuntaan. Vaikka olemme esimerkiksi Keski-Eurooppaan nähden onnellisessa asemassa luonnonkiviainesvarantojemme suhteen, on alalla yhteinen konsensus: kallioitamme tulisi säästää myös tuleville sukupolville!

Lisäksi toimijat, jotka ovat viime vuosina hakeneet maa-aines- ja ympäristölupia kiviaineksen louhimiselle erityisesti lähellä kasvukeskuksia, ovat huomanneet, että aihe herättää vahvoja tunteita myös paikallisissa ihmisissä. Jo tämän vuoksi tulisi miettiä kaikkia mahdollisia keinoja, joilla uusiomateriaalien hyödyntämistä  saadaan lisättyä ja neitseellisiä kiviaineksia korvattua. Näin ei kuitenkaan vielä ole, sillä kiviaineksen kierrätysaste ei ole noussut vielä edes kaksinumeroisiin lukuihin (vuonna 2020: 5,6 %, Lähde: Kiertotalouden indikaattorit). Teksti jatkuu kuvan alla

Huoli pois: pari huonoa esimerkkiä ei vie pohjaa positiivisilta mahdollisuuksilta

Uusiomateriaaleista ja erityisesti niiden käytön hyväksyttävyydestä keskusteltaessa huomaan usein törmääväni termiin hyväksyttävä riski. Mikä on hyväksyttävä riski vai onko sellaista edes olemassa?

Uusiomateriaalit koostuvat usein jätejakeista, jolloin ne voivat sisältää luonnonkiviainekseen verrattuna korkeampia haitta-ainepitoisuuksia ja pahimmissa tapauksissa aiheuttaa paikallisesti negatiivisia ympäristövaikutuksia. Toki neitseellinen kiviaineskin sisältää haitta-aineita, mutta aikoinaan on tehty päätös, ettei niitä tarvitse tutkia.

Uusiomateriaalin väärinkäytöksiltä ei ole valitettavasti vältytty infrarakentamisessa. Kysyn kuitenkin, että annammeko muutaman huonon esimerkin kumota kaikki ne positiiviset tapaukset, joissa uusiomateriaaleilla on onnistuttu menestyksekkäästi korvaamaan luonnon kiviainesta. Uusiomateriaaleja on kuitenkin hyödynnetty jo vuosikymmeniä miljoonien tonnien edestä.

Vaikka tiedämme, että nykyinen kiviainesvarantojemme käyttö ei ole kestävällä pohjalla, emmimme edelleen uusiomateriaalien hyödyntämisen kanssa. Lainsäädäntö on kuitenkin verrattain ketterää: se mahdollistaa uusiokiviaineksen hyödyntämisen esimerkiksi rekisteröintimenettelyin.

Uusiomateriaaleista on kertynyt jo paljon tutkimustietoa, joka osoittaa, että eri infrarakenteissa uusiomateriaalit pärjäävät teknisiltä ominaisuuksiltaan vertailussa luonnonkiviainekseen. Lisäksi lainsäädännössä on asetettu riskiperusteisesti uusiomateriaalien ympäristökelpoisuudelle erilaisia raja-arvoja, joilla minimoidaan materiaaleista aiheutuvia negatiivisia ympäristövaikutuksia.

Uskallankin väittää, että kukaan ei halua maksimoida uusiomateriaalien hyödyntämistä esimerkiksi pohjavesiemme kustannuksella. Siitä on jo ympäristönsuojelulakimmekin hyvin ehdoton.

Ei oikotietä onneen – innovoimalla eteenpäin

Tämänhetkiseen tietoon pohjautuen voidaan todeta ainakin se, että ei ole olemassa helppoja ratkaisuja tai oikotietä onneen. Uusiomateriaalit eivät missään nimessä ole ainut ratkaisu kiviaineksen kierrätysasteen kasvattamiselle.

Ensinnäkään uusiomateriaaleja ei synny vuosittain lähellekään yhtä paljon kuin mitä infrarakentaminen vaatii. Siksi tarvitaan useita ratkaisuja ja uusia innovaatioita korvaamaan luonnonkiviaineksen nykyistä käyttöä.

Uusiomateriaaleille tulisi löytää mahdollisimman korkealuokkaiset hyötykäyttökohteet, jotta luonnonkiviainesta saataisiin jalostettua vielä korkeamman jalostusasteen tuotteiksi. Kun uusiomateriaalien käytöstä saadaan lisää positiivisia kokemuksia, muovautuvat vallitsevat käytännöt siihen suuntaan, että jatkossa uusiomateriaalien hyödyntäminen on jo suunnitteluvaiheesta lähtien mahdollisuuden sijasta velvollisuus.

Ensimmäinen askel tähän suuntaan on se, että uhkakuvien ja riskien sijaan etsimme hankekohtaisesti mahdollisuuksia. Kokemus ja tutkimus osoittavat, että monissa hankkeissa uusiomateriaaleja voidaan hyödyntää hyvin pienin riskein. Mikäli emme ole valmiita kyseistä riskiä hyväksymään, on jatkettava nykyisellä tiellä toivoen, että syliimme putoaa materiaali, jolla voisimme täysin riskeittä korvata luonnonkiviaineksen.

Lue lisää Kreate Oy:stä.

Tutustu kiertotalouden indikaattoreihin.