Suomessa on viime vuosina tehty paljon työtä muovien kiertotalouden edistämiseksi. Kierrätysinfrastruktuuri on kehittynyt ja yritykset ovat investoineet uusiin ratkaisuihin. Siitä huolimatta muovien kiertotalous ole vielä toteutunut. Muovipakkauksia kerätään aiempaa enemmän, mutta edelleenkään Suomessa ei päästä EU:ssa asetettuihin tavoitteisiin. Suomi maksaakin 90 miljoonaa euroa muovin omavaramaksua eli ns. sakkomaksua vuodessa.
Ympäristöministeriö uudistaa parhaillaan kansallista muovitiekarttaa. On tärkeää tunnistaa, missä suurimmat haasteet tällä hetkellä ovat.
Muovien kiertotalouden pullonkaula ei ole ensisijaisesti keräyksessä tai kierrätyskapasiteetissa. Yhä keskeisemmäksi tekijäksi on noussut kierrätysmuovin kysyntä. Jos kierrätysmateriaaleille ei synny markkinoita, eivät investoinnit uusiin kierrätysratkaisuihin, lajitteluteknologioihin tai tuotantokapasiteettiin ole taloudellisesti kannattavia.
Kiertotalous edellyttää lisää kysyntää
Muovitiekartan seuraavassa vaiheessa tulisi pyrkiä lisäämään kierrätysmateriaalien kysyntää. Kierrätysteollisuus ry on mukana rakentamisen muovien Green Dealissä yhdessä muovien käyttäjien ja kierrätysteollisuuden jäsenyritysten kanssa. Jatkossa pitäisi mukaan saada myös kunnat, sillä julkisen sektorin osuus rakentamisesta on merkittävä.
Kierrätysmateriaalien käyttöosuusvelvoitteita on EU-tasolla asetettu muovin osalta nyt ajoneuvojen kiertotalousasetukseen (ELVR) sekä pakkaus- ja pakkausjäteasetukseen (PPWR). Suunta on lupaava ja toivottavasti jatkuu muussakin tuotelainsäädännössä. Käyttöosuusvelvoitteet luovat ennustettavaa kysyntää kierrätysmateriaaleille, lisäävät investointivarmuutta ja vauhdittavat uusien kiertotalousratkaisujen käyttöönottoa.
Samalla on huolehdittava siitä, että kierrätysmateriaalit voivat aidosti kilpailla neitseellisten raaka-aineiden kanssa. Tällä hetkellä kierrätysmateriaalien käyttöön liittyy usein enemmän hallinnollista taakkaa, raportointia ja todentamisvaatimuksia kuin neitseellisten materiaalien käyttöön. Lopputulos voi olla paradoksaalinen: ympäristön kannalta parempi vaihtoehto muuttuu yritykselle vaikeammaksi ja kalliimmaksi.
Kiertotalouden tavoitteiden pitäisi näkyä myös taloudellisessa ohjauksessa. Jos halutaan lisätä kierrätysmateriaalien käyttöä, niiden kilpailukykyä on vahvistettava suhteessa fossiilisiin ja neitseellisiin raaka-aineisiin. Tämä edellyttää avointa keskustelua myös verotuksen ja muiden kannustimien kehittämisestä.
Muovitiekartan keskustelussa nousee usein esiin myös tavoite vähentää muovin käyttöä. Tavoite kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä kysymys on paljon monimutkaisempi. Kiertotalouden näkökulmasta olennaista on, että tuotteet suunnitellaan kierrätettäviksi, materiaalit saadaan talteen ja ne pysyvät kierrossa mahdollisimman pitkään.
Tarvitsemme edelleen tehokasta keräystä, toimivaa kierrätystä ja uusia investointeja. Ja ennen kaikkea tarvitsemme toimivat markkinat kierrätysmateriaaleille.
Kun kierrätysmuoville syntyy kysyntää, syntyy myös investointeja, innovaatioita ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Silloin muovien kiertotalous ei ole enää pelkkä ympäristötavoite, vaan siitä tulee osa Suomen kilpailukykyä, teollisuuspolitiikkaa ja puhdasta siirtymää.